Meri on asia johon ei valttamatta arkisin tule kiinnitettya niin kovin paljoa huomiota,mutta kun puljaa kolmemetrisissa aalloissa virtojen vietavana on aika alkaa kunnioittaa Ahdin valtakuntaa.Muutaman kerran on tullut jaatya niin hammentavien aaltojen alle,etta ei ole tosikaan,mutta kaikesta oppii kun vaan jaksaa puida ja kysella miten voisi toimia eritavalla vastaavassa tilateessa tulevaisuudessa.Merivirrat ovat myos tulleet tutuiksi.Mainio tunne on huomata olevansa kilometrin rannasta noin 15 sekunnin puljaamisen jalkeen,virta vie mukanaan ja siina ei auta muuta kuin menna mukana ja koettaa meloa sinne missa muut ovat.Yhden kerran sain kunnian meloa rantaan pain 45minuuttia,koska virta ei vaan ottanut loppuakseen ja kaistaa takaisin rantaan ei loytynyt lahelta.No ainakin muskelit kasvavat valtavaa vauhtia.

Kohta on aika suunnata takaisin sateiseen Suomeen ja menohaluja takaisin Balille on melkoisesti.Uskaltaisin jopa vaittaa,etta ensi kesana Maisteri Viitanen on taalla hiukan pidempaan ja valloittaa aallon kuin aallon,seka kumoaa muutaman Bintangin tosisuffareiden kanssa!

Huomenna suuntana Indonesia ja Jakartan kaupunki. Siella yon yli ja kohti Balia ja surffeja.Lauantaina pidan syntymapaivajuhlat,saa tulla mukaan ken kykenee.Tarkempaa osoitetta en viela osaa kertoa,mutta Balilla ja Kuta Beachilla juhlat suunnilleen jarjestetaan.

Bangkokin raporttia odotellessa,siihen asti röitä,röitä ja röitä,vielä kolmen viikon ajan!

Hedelmakoju Saigonissa.

Kylla me muutakin saimme Saigonissa aikaan kun vain mopojen bongausta ja vakisin shoppailua. Ryomimme tunneleissa, joissa vietkong-sissit aikoinaan moyrivat, ja totesimme moyrimisen olevan rankkaa puuhaa. Toki viime kesainen Laosin tunneleissa seikkailu oli kokemuksena sata kertaa eksoottisempi kuin Cu Chi-kolot koskaan. Yleisesti Vietnamin sodasta sai aivan toisenlaisen kuvan kuin lansimainen historiankirjoitus antaa ymmartaa. Vierailu Saigonin sotamuseossa sai useamman tipan linssiin. Sota itsessaan on jo jarkkya, mutta kemiallisen sodan jalkimainingit ovat jotain todella kammottavaa...

Saigonissa tormasimme myos suomalaisiin. Kavi nimittain niin, etta sovimme tohtori Valliuksen kanssa tapaamisesta jossain pain Aasiaa taman kesan aikana ja reissun lahestyessa paikaksi varmentui Saikoni. Iloksemme huomasimme myos, etta Vallius oli saannut kaapattua mukaansa muitakin ihmisraunioita Suomen kylmasta kesasta. Ja kun mita kuuluu kukkuluuruu suomipoikaset ja -tyttoset tapaavat on tapaaminen suoritettava oluen valvovan silman alla. Valvova silma piti otteessaan siis meikalaiset, Valliuksen ja pariskunnan Jukka et Marja. Ja koska Suami on niin alyttoman iso maa, niin tietenkin viiden minuutin jutustelun jalkeen neidit totesivat olleensa samassa duunissa aikoinaan ja viela omaavansa saman sukunimen elikkas siis Kettunen. Seurassamme olivat siis lahes siskokset Kettunen, mutta ei ihan. Ihq!

Arvostelussa seuraavaksi muu Vietnjam: edelleen paskaa.

Muine miehina ja naisina suuntasimme seuraavaksi rantaan. Paikkana edella mainittu Muine Beach. Piti menna opettelemaan auringonottoa ja muistelemaan leijalautailun hienoimpia volttiflikflakkeja, mutta ei menty leijailemaan huonon tuulen ja perkeleen kalliin hinnan takia. Kuka haluaa leijan lennattamisesta maksaa 20$ tunnilta?!? Vastaus: Juho. Mutta koska tuulet olivat naurettavan vahaiset ei paassyt lennattamaan itseaan dollareista neulotulla leijalla.

Aurinkoa otettiin jopa muutamia hetkia. Enemman keskityimme kuitenkin pakolliseen tieliikenteen vaarantamiseen. Mentiin keulien noin 20km matka hiekkadyyneille, jossa koetimme endurohenkisesti pyyhaltaa Gary Grandin muistoa kunnioittaen auringonlaskuun, mutta sekin meni vituralleen. Mopo tarrasi hiekkaan kiinni ensi metreilla ja leipoi kiinni. Myos takaspardari meni puhki. Sen pituinen se.

Lopulta Karo paatti lahtea juosten kohti lahella sijaitsevia jarvia. Matkaa oli vain noin 45 kilometria ja sehan ei triathlonistille ole hiekassa juosten matka eika mikaan. Jarville paastyamme Karo humpsautti viela parin kilometrin yhtamittaisen sukelluksen, seka tarzankroolilla 17 kilometria ympari jarvea. Illalla olikin sitten raukea olo ja oli mukava suunnitella matkaa kohti seuraavaa etappia elikkas Dalatia.

Olin Dalatiin suunnatessa varma, etta muistini ei peta ja etta kyseinen kaupunki on perustettu kaivoksen sisalle. Kaupunki sijaitsi mielikuvissani pari kilometria maan alla. Karo tosin muisteli, etta ko. kaupunki olisi  joitan  sentteja merenpinnan ylapuolella ylangolla. Nauroin moiselle ajatukselle. Kun olimme linjurin kyydissa kavin kiivaan keskustelun kuljettaja kanssa hanen suuntavaistostaan. Herra nimittain vaitti, etta Dalat sijaitsee vuoristossa. Ajattelin hanen englaninkielen taitonsa oleva sita tasoa, ettei mies tiennyt mita englanniksi koetti selvittaa ja mina piirsin paperille kuvan, jossa bussilla kuljetaan vuoren SISALLE, alaspain ei 1,5 kilometria ylospain kuten tama urpo oli parasta aikaa tekemassa. Katkerana, joitain tunteja myohemmin, jouduin myontamaan tappioni niin kuskille kuin Karollekin. Dalat sijaitsi aivan mielettomissa maisemissa noin 1,5 km korkeudessa vuorten keskella.

Jaahas. Ja siis jatketaanpa Dalatista.

Kaupunki on ranskalaisten siirtomaaherrojen perustama kaupunki ja eivat herrat sattumalta tai turhaan rakennuttaneet Pikku-Pariisiaan 1,5 km:n korkeuteen. Ilmasto on juuri eurooppalaiselle hipialle sopiva, siis mukavan viilea ja lammin yhta aikaa. Paikalliset tosin painelivat menemaan toppatakit paalla. Meidan retkikuntamme joutui hankkimaan pitkahihaiset paidat.

Kaupunki on uskomattoman kaunis, ei voi muuta sanoa. Ja koska ilmasto on vahan silta valilta, luonnonantien runsaus on myos erittain kattava. Hedelmia, vihanneksia, mausteita, kahvia, teeta, erilaisia kukkia ja ynna muuta maan ja taivaan valilta viljellaan kaupunkia ymparoivilla rinteilla ja muualla lahimaastossa. Ruokapoydassa oli siis tarjolla muutakin kuin perunaa ja makkaraa. Testiryhmamme suosikkeja olivat vasta jauhettu vietnamilainen kahvi seka avokadot. Nam! Ei siis ihan niin paskaa...

Hurautettiin parin paivan Dalatin ymparysexcursiolle paikallisten kylahullujen kyydissa. Easy Riderien suosio on pongahtanut pilviin LP:n hehkutuksen ansiosta, eivatka meidan kuskimme tuottaneet pettymysta. Tosin jotain ei niin mairitteleviakin juttuja kuulimme myohemmin matkan varrelta... Kavimme moottoripyoralla porrailyn lomassa tutustumassa mm. silkin tuotantoon, ja tietysti Juhon taytyi myos testata grillattu silkkitoukka makuelamyksena. Miehet...

Reissatessa tapaa mita mielenkiintoisempia ihmisia. Dalatissa tormasimme merimies-Coliniin, joka oli viettamassa puolen vuoden lomaansa keskella Vietnamin vuoristoa. Heppu on britti, joten juttua riitti hoystettyna Monty Python- ja Little Britain-hengessa. Saimme erittain herkullista bbq:ta ala Colin, vinkkeja kaupungin elamasta seka Greenpeacen toiminnasta. Jalkimmainen selittyy silla, etta aija oli aikoinaan tyoskennellyt RainboWarriorin miehistossa.

Melko haikeana jatimme Dalatin taaksemme ja suunnistimme takaisin Ho Chi Minhiin, josta olimme varanneet lennot Singaporeen. Joukolla riutuneella kipusimme Tiger Airin huomaan ja hurautimme Thaimaan lahden yli. Jatkoa tulossa pian...

Mutta palataanpa ajassa hiukan taakse pain... Sihanoukvillesta hurautettiin Phnom Penhiin, joka kuulopuheiden mukaan oli lahes yhta pahamaineinen kuin villi lansi. Maine ei pitanyt meidan mielestamme paikkaansa. Ihmiset olivat ystavallisia eika raikeaa ukotusta ollut laheskaan niin paljon kuin Sihanoukvillessa. Kiva kaupunki, jonka katuja hallitsi lukemattomat Lexukset. Tama hammentava piirre pomppasi katukuvasta, koska Phnom Penh on yleisesti ottaen viela kehitysvaiheessa oleva kaupunki, ei siis mikaan Bangkokin kaltainen megatalouspesake. Lexukset ovat kuitenkin jostain syysta (kenties jonkilaista korruptiota...) erittain halpoja Kambodzhassa, mika tietysti sai Juhonkin suunnittelemaan oman L:n ostoa. Vaimoke ei antanut kuitenkaan lupaa. Muuta shoppailua tuli kuitenkin harrastettua, koska kaupungin toreilta on peruskraasan lisaksi hankittavissa myos lansimaalaisia vaatemerkkeja erittain edulliseen hintaan. Esimerkiksi aina yhta ihq Henkka Maukka valmistaa osan mallistoistaan Kambodzhassa...

Kavimme vakavoitumassa Tuol Sleng-museossa seka Killing Fieldseilla. Jalleen kerran herasi siihen todellisuuteen, etta ihminen osaa olla kasittamattoman julma. Lapsentappopuut seka tuhannet ja tuhannet kuvat elavista ja kuolleista vangeista Pol Potin hallinnon ajalta eivat ole selitettavissa pelkastaan yhden miehen hulluudella. Vaikea uskoa, etta khmer rougen tekemat hirmutyot tapahtuivat muutama kymmenen vuotta sitten. Tassa valossa ymmartaa maan nykyista tilannetta paremmin. Koyhyys ja korruptio ovat yleista, niilta ei voi ummistaa silmiaan. Mutta kehistysta nakyy ja paljon potentiaalia loytyy.

Killing Fieldsin kallot.

Kambodzhan Siem Riep ja erityisesti Angkor Wat ja sita ymparoivat muut rauniot ovat maan kuuluisimmat nahtavyydet. Angkor Wat on jopa ikuistettu Kambodzhan lippuunkin. Siem Riep on perinteinen turistikaupunki, josta loytyy kaikki samat elementit kuin vaikkapa Mallorcalta. Vaate- ja tuliaiskaupat, katukaupustelijat, lukematon maara ravintoloita ja baareja taynna ordaavia turisteja (paljon erityisesti britteja...), jne. Ihan kiva kaupunki, ruoka erityisen hyvaa Khmer Kitchen Restaurantissa.

Siem Reapin torin halinaa.

Angkor Wat on Kambodzhan kuuluisin nahtavyys ja sen vuoksi se on totta kai valjastettu valtion tiukalla nuoralla. Paasymaksu alueelle on melko suolainen (yhden paivan lippu 20 USD, 3 pvan lippu 40 USD, jne), josta kaiken lisaksi suurin osa menee valtion virkamiesten taskuun. Itse alueen sisalto sytytti kuitenkin enemman kuin maksupolitiikka.

Temppelit olivat upeita! Arkkitehtuuri on omaa luokkaansa ja vaikka ajan hammas, viidakko ja turistien pikkujalat ovat nakertaneet raunioiden loistoa, ne ovat edelleen todella vaikuttavia. Ikimuistoisia olivat lukemattomat portaat, niin hyvassa kuin pahassa. Pari turistia liukui melko pahan nakoisesti lahes pystysuoria portaita alas, meidan pakarat selvisivat vain pienella jumituksella. Tulimme siihen tulokseen, etta aikoinaan Angkor Watin asukkailla on taytynyt olla todella piukat peput.

Alue on myos hyvin laaja. Meidan nopea tutustuminen kesti kaksi paivaa emmeka tuona aikana ehtineet nahda paikasta kuin hikisesti 1/5 ja senkin puolijuosten. Hammastyttavaa, etta sen laajuinen alue on ollut viela 100 vuotta sitten lahes viidakon peitossa. Miten joku voi hukata jotain noin mielettoman suurta?!

Siem Reapista palattiin takaisin Phnom Penhiin, josta suunnistimme heti seuraavana aamuna kohti Vietnamin rajaa. Tassa vaiheessa pakko myontaa, etta olimme Vietnamia varten ostaneet viisumit, kun saimme tietaa etta Suomen kansalaisina saimme matkustaa ilman viisumia 15 paivaa. Saimme kylla rahat takaisin, mutta olisi voinut saman tiedon saada ilman hasellysta etukateen UMn sivuilta... Anyways, matka oli jalleen kerran mukavan matkustamisen vastakohta ahtaan ilmastoimattoman bussin ja kivikautisen tien kera. Mutta rajalle paastiin ja ylitys tapahtui kivuttomasti. Seuraava piste olikin Ho Chi Minh City, tunnettu myos Saigonina, josta alkoi meidan Vietnam-tournee. Siita myohemmin lisaa...

Ilmat ovat olleet erittain hyvat alkumatkan sateista paastyamme.Aurinko on porottanut oikein lampimasti ja meikalainen onnistui perinteiseen tapaan polttamaan itseni Angor Watin temppelikiertueella oikein komeasti.Perus vaimonhakkaajapunaniskarusketus.Kun ei vaan jarki sano,etta sita aurinkorasvaa on parempi laittaa ennen kuin palaa totaalisesti...

No.Nyt sitten aika levata hiukan.Temppeliraporttia pukkaa jossain vaiheessa,mutta ei juuri nyt.Saigon kutsuu nautiskelemaan ja laittamaan itsensa pelikuntoon seuraavia siirtymia varten.

Hupsahdimme Sihanoukvilleen meriteitse Kroh Koh Kongin rajakaupungista, jossa meilla oli rajavyohykkeella uskomattoman paljon tuttuja tai ainakin ne tunsivat meidat ja kutsuivat oikein ystavikseen ja auttoivat tayttamaan maahantulokortit ja kaikki, toki pienta korvausta vastaan...Maybe some tip for me now,sir?No,siis veneella tanne saavuttiin ja oikein jokikayttoon tarkoitetulla pitkulaisella paatilla paukittiin muiden immeisten seassa semmoisessa merenkaynnissa,etta siina meinasi vanha merikarhu Viitanenkin olla hiukan ihmeissaan, merenneito Kettunen nukkui koko matkan...Noh toisaalta jokipaatti avomerella monsuunin aikana ei valttamatta ole kaikkein jarkevin ajatus.Miksikohan olimme ainoat turistit koko paatissa? Perille paastiin ehjana ja huomasimme myos,etta Kambotzhassa,ainakin merella,puhutaan myos ajoittain sujuvaa norjaa ja erikoisuutena on puheen aikana suun eteen asetettava jonkinlainen muovinen suojus,ilmeisesti suojaamaan hengitysteita mahdollisilta infektioilta joita merimiehet saattavat ajoittain saada keuhkoonsa.

Taalla siis lompsitaan ja ollaan ukotettavina viela joitain paivia.Moottoripyoran vuokraaminen on turisteilta kiellettya,ellei vuokraa mopoaan keskustasta sijaitsevalta vuokrauspisteelta, joka on yllattaen poliisipaalikon omistuksessa. Sakot mopolla ajamisesta ovat turisteille kovia eli voi olla,ettei tule mopolla lahdettya kurvailemaan tai jos lahdemme on syyta hakea kulkupeli herra Poliisipaalikon omistamasta putiikista jolloin ongelmia ei pitaisi poliisin pysayttaessakaan tulla:Just call this number and then no trouble if police stop you,kavi neuvo mopoja tiedustellessa.Asia siis edelleen harkinnassa.Kaikki on kiellettya,mutta toisaalta kaikkea saa tehda kun vaan tietaa miten ja missa ja mihin hintaan.Tahan mennessa Kambotzha on ollut oikein mukava paikka.

Maybe some tip for me now,dear reader?(Nordea 202418-11039)

Occheutal Beach.

Herkistelykausi starttasi Bangkokista, jossa vietimme yhden yon. Tarkoituksenamme oli tavata ihan oikea jattilainen Suomesta, elikka taitelijanimea SaLe kantava herrasmies vaimonsa kanssa,mutta toisin kavi.Paivamaarat heittivat juuri ratkaisevan paivan verran ja taitelijatoverini vaimoineen valloittaa Bangkokkia tanaan,kun me vaimoinemme olemme saapuneet myrskyisalle Koh Changin saarelle,noin viisi tuntia Bangkokista tanne pain(!?).

Idea miksi vietamme murmeli paivia tassa kohtaa, johtuvat edellamainittujen herkistelyjen lisaksi myos kaytannon syista. Koska olemme kumpainenkin osapuoli huonosti ruskettuvaa vaestoa, on ihoa pakko varittaa mustaksi perinteisin menoin. Eikun vaan neulaa ja mustetta orvaskeden kohdille ja elama maistuu,seka katu-uskottavuus senkuin paranee.

Suuria tunteita ei ensimmaiseen kahteen paivaan ole varsinaisesti mahtunut. Itse olen toki tuttuun tyyliini ollut tunteiden valtameri,koska tajusin jalleen kerran olevani onnellisessa asemassa,koska minulla on mahdollisuus retkeilla ja nahda muutakin kuin mokkipiha ja kotikaupungin katuvalot. Tassa kohtaa on aika julistaa fiilistelykausi avatuksi. Ehdotankin,etta kaikki joilla on vaikeuksia fiiliksen luomisessa ottavat yhteytta fiilisvastaava HP Parviaiseen valittomasti.

Ja itseasiassa ainoa negatiivinen asia mita pitikin tassa julki tuoda on Bangkokin postitoimistojen olemattomuus.Perkele.Jos kaupungissa on miljoonia ihmisia ja kaksi postia josta paketteja lahetellaan,niin kuinka ihmeessa homma toimii?Kysyn vaan.Oli nimittain melkoinen savotta etsia postitoimistoa,joka on ties missa ja tietenkin kiinni juuri silla hetkella kun saavuimme illansuussa paikalle pakettiemme kera,joita oli tarkoitus lahettaa Laosin suuntaan.Kylla otti pattiin oikein melkoisen paljon.No, onneksi saatamme saada paketit lahetettya taalta saaren puolelta (toivottavasti!) ja jos ei niin sitten laitetaan pullopostia menemaan kohti Laosia.Nain se homma etenee.

Kaunis Koh Chang.

Uudet tatskat!

Tulitaiteilijoita.