Loytyipa paikka Aasiasta,jossa aika pysahtyi ja meno hilliintyi entisestaan.Luulin naet meininkien olleen jo suhteellisen rauhallista ollessamme Pulau Pangkorilla,mutta Pangkor oli metropoli verrattuna Pulau Tiomaniin,jota joskin oltiin hehkutettu,etta paikka on melkoisen kyllastetty turisteilla ja meiningeilla,mutta toisin oli...En nimittain ollut uskoa silmiani kun saavuimme joitain paivia sitten ko. saaren laiturille Air Batang -nimiselle rannalle.Naky oli melko erikoinen urbaaniin tunnelmaan tottuneelle ihmiselle.Tokihan on monia paikkoja joista tiet puuttuvat ja autot ovat harvinaisuuksia,mutta,etta tallainen paikka loytyy paljon mainostetun matkailukohteen ytimesta oli ensivaikutelma tyrmaava,mutta onneksi positiivisessa mielessa.
Pienten alkuvaikeuksien jalkeen onnistuimme loytamaan paikan jossa asustaa seuraavat paivat ja tassa tapauksessa Kyron Mikon kohdalla,seuraavat viikot,mies nimittain flipautti Tiomanista sen verran,etta paatti viettaa siella viela ekstrapaivia,niin pitkaan kunnes olisi pakko palata kohti Thaimaata ja lentoa takaisin eurooppaa.En voi miesta kylla valinnasta syyttaa.Olisin mielellani itsekin jaannyt nauttimaan lahes autenttisesta tunnemasta viidakkosaarella,jossa bungalovin pihalle avautuu nakyma viidakkoon,jossa apinalaumat juoksentelevat(siis eivat samat apinat kuin esimerkiksi Kajaanin torilla lauantai iltana),hedelmalepakot kirmaavat ilta-auringon laskiessa,suuri varaani kiipeaa isolle kivenlohkareelle paistattelemaan paivaa,iguaani makailee Duriam puun oksalla ja kotkat liitelevat sademetsan ylapuolella kymmenien uljaiden otusten parvina.
Ja ne ihmiset.Onnekseni satuimme paikkaan(ja rantaan), jossa ei oikeita Samsonite-turisteja loydy,vaan turistit koostuvat reppumatkalaisista ja sukeltajista,jotka viettavat saarella aikaa kuukausia,jotkut taiteilijasielut jopa vuosia.Paikalliset ihmiset eivat ole kyllastyneet matkustajiin,vaan painvastoin heihin oli mahdollista tutustua ja heilta oli mahdollista oppia yhta sun toista viidakon elamasta ja viidakon elaimista.
Ihmisista joita saarella tapasin voisi kirjoittaa kirjan tai kaksikin, ja tarinoista joita saarella kuulin sen kolmannen.Eras omituisimmista ja mielenkiintoisimmista tyypeista oli eras politiikantutkija Australiasta,David.Tama kyseinen herrasmies tunnettiin saarella iltasella nimella Sabrina,han naet oli umpihomo ja tykkasi pukeutua kirkkaanvaaleanpunaiseen peruukkiin,seka kirkkaanvaaleanpunaiseen hameeseen yms.Han oli asunut saarella jo useampia kuukausia ja kirjoitteli oman maansa hallitukselle seka Malesian hallitukselle raportteja politiikan kentalta,piti iltaisin villeja teemajuhlia paikallisessa "baarissa",soittamalla omalta Ipodiltaan Madonnaan ja muuta ihanaa musiikkia ja joraamalla kuin viimeista paivaa.Ikaa kaverilla oli muuten noin 40 vuotta...Siis melkoinen naky kun kaksimetrinen aija heiluttaa hameessa persusta kuin viimeista paivaa keskella viidakkoa,jossa ei ole teita,ei autoja eika oikein muuta kuin bungaloveja ja hippeja jos jonkinmoisia.
Paikka siis oli melkoisen mahtava ja tarinoita paikalta on helpompi kertoa kasvotusten,mutta jotain kasistysta kuitenkin saattaa saada siita millainen meininkin oli saarella,jossa ei kelloa tarvinnut ja paivamaarat eivat olleet kellekkaan tarkeita.Kysymys:"Kauan olet ollut taalla?",aihetti vaistamatta hiukan hammennysta,kun jengi joutui miettimaan joskus minuuttitolkulla,etta montako viikko ja kuukautta oli humpsahtanut sukeltaessa maailman vanhimmilla koralleilla ja juhliessa villisti aamuun asti rannalla muiden ajastavieroittautuneiden kanssa.