No niin. Taman kesan kirjoittelut ovat hiukan hitaammalla kuin viime kesana... Alkuinnostus taitaa vuodattamisen osalta tasaantua arkiseksi gonzo-journalismiksi. Ei hataa kuitenkaan, seuraavaksi arvostelemme VietNamin: Paska maa.

Kirjoitusta taytynee jatkaa viela muutama rivi. Saigon oli ensimmainen piste piirrettyna tuon kaukaisen kommunistipesakkeen kartalle. Kaupunki on moottoripyora- tai skootteripyoramiehen marka uni. Aivan kasittamaton maara parinaa joka puolella ympari vuorokauden. Autot olivat selkea vahemmisto.Itse olen enemman polkupyoraa tai Lamborghinia suosivaa kansanluokkaa, kun taas Karo on vakaasti lallaripyoriin kiintynyt. Karo aikookin ensitoikseen Suomeen paastyaan laittaa eduskunnan suuntaan sahkopostia, jossa on lakiehdotuksen ehdotus autoilun kieltamisesta Suomessa ja sen korvaamisesta niin, etta yhta autoa kohden on hankittava kolme skootteria. Ne joilla ei menopelia ole lainkaan joutuvat vuorostaan ostamaan kaksi skootteria pihalleen, ajoivat he niilla tai eivat. Nain saadaan parinaa myos jaakarhujen maahan.

Hedelmakoju Saigonissa.

Kylla me muutakin saimme Saigonissa aikaan kun vain mopojen bongausta ja vakisin shoppailua. Ryomimme tunneleissa, joissa vietkong-sissit aikoinaan moyrivat, ja totesimme moyrimisen olevan rankkaa puuhaa. Toki viime kesainen Laosin tunneleissa seikkailu oli kokemuksena sata kertaa eksoottisempi kuin Cu Chi-kolot koskaan. Yleisesti Vietnamin sodasta sai aivan toisenlaisen kuvan kuin lansimainen historiankirjoitus antaa ymmartaa. Vierailu Saigonin sotamuseossa sai useamman tipan linssiin. Sota itsessaan on jo jarkkya, mutta kemiallisen sodan jalkimainingit ovat jotain todella kammottavaa...

Saigonissa tormasimme myos suomalaisiin. Kavi nimittain niin, etta sovimme tohtori Valliuksen kanssa tapaamisesta jossain pain Aasiaa taman kesan aikana ja reissun lahestyessa paikaksi varmentui Saikoni. Iloksemme huomasimme myos, etta Vallius oli saannut kaapattua mukaansa muitakin ihmisraunioita Suomen kylmasta kesasta. Ja kun mita kuuluu kukkuluuruu suomipoikaset ja -tyttoset tapaavat on tapaaminen suoritettava oluen valvovan silman alla. Valvova silma piti otteessaan siis meikalaiset, Valliuksen ja pariskunnan Jukka et Marja. Ja koska Suami on niin alyttoman iso maa, niin tietenkin viiden minuutin jutustelun jalkeen neidit totesivat olleensa samassa duunissa aikoinaan ja viela omaavansa saman sukunimen elikkas siis Kettunen. Seurassamme olivat siis lahes siskokset Kettunen, mutta ei ihan. Ihq!

Arvostelussa seuraavaksi muu Vietnjam: edelleen paskaa.

Muine miehina ja naisina suuntasimme seuraavaksi rantaan. Paikkana edella mainittu Muine Beach. Piti menna opettelemaan auringonottoa ja muistelemaan leijalautailun hienoimpia volttiflikflakkeja, mutta ei menty leijailemaan huonon tuulen ja perkeleen kalliin hinnan takia. Kuka haluaa leijan lennattamisesta maksaa 20$ tunnilta?!? Vastaus: Juho. Mutta koska tuulet olivat naurettavan vahaiset ei paassyt lennattamaan itseaan dollareista neulotulla leijalla.

Aurinkoa otettiin jopa muutamia hetkia. Enemman keskityimme kuitenkin pakolliseen tieliikenteen vaarantamiseen. Mentiin keulien noin 20km matka hiekkadyyneille, jossa koetimme endurohenkisesti pyyhaltaa Gary Grandin muistoa kunnioittaen auringonlaskuun, mutta sekin meni vituralleen. Mopo tarrasi hiekkaan kiinni ensi metreilla ja leipoi kiinni. Myos takaspardari meni puhki. Sen pituinen se.

Lopulta Karo paatti lahtea juosten kohti lahella sijaitsevia jarvia. Matkaa oli vain noin 45 kilometria ja sehan ei triathlonistille ole hiekassa juosten matka eika mikaan. Jarville paastyamme Karo humpsautti viela parin kilometrin yhtamittaisen sukelluksen, seka tarzankroolilla 17 kilometria ympari jarvea. Illalla olikin sitten raukea olo ja oli mukava suunnitella matkaa kohti seuraavaa etappia elikkas Dalatia.

Olin Dalatiin suunnatessa varma, etta muistini ei peta ja etta kyseinen kaupunki on perustettu kaivoksen sisalle. Kaupunki sijaitsi mielikuvissani pari kilometria maan alla. Karo tosin muisteli, etta ko. kaupunki olisi  joitan  sentteja merenpinnan ylapuolella ylangolla. Nauroin moiselle ajatukselle. Kun olimme linjurin kyydissa kavin kiivaan keskustelun kuljettaja kanssa hanen suuntavaistostaan. Herra nimittain vaitti, etta Dalat sijaitsee vuoristossa. Ajattelin hanen englaninkielen taitonsa oleva sita tasoa, ettei mies tiennyt mita englanniksi koetti selvittaa ja mina piirsin paperille kuvan, jossa bussilla kuljetaan vuoren SISALLE, alaspain ei 1,5 kilometria ylospain kuten tama urpo oli parasta aikaa tekemassa. Katkerana, joitain tunteja myohemmin, jouduin myontamaan tappioni niin kuskille kuin Karollekin. Dalat sijaitsi aivan mielettomissa maisemissa noin 1,5 km korkeudessa vuorten keskella.

Jaahas. Ja siis jatketaanpa Dalatista.

Kaupunki on ranskalaisten siirtomaaherrojen perustama kaupunki ja eivat herrat sattumalta tai turhaan rakennuttaneet Pikku-Pariisiaan 1,5 km:n korkeuteen. Ilmasto on juuri eurooppalaiselle hipialle sopiva, siis mukavan viilea ja lammin yhta aikaa. Paikalliset tosin painelivat menemaan toppatakit paalla. Meidan retkikuntamme joutui hankkimaan pitkahihaiset paidat.

Kaupunki on uskomattoman kaunis, ei voi muuta sanoa. Ja koska ilmasto on vahan silta valilta, luonnonantien runsaus on myos erittain kattava. Hedelmia, vihanneksia, mausteita, kahvia, teeta, erilaisia kukkia ja ynna muuta maan ja taivaan valilta viljellaan kaupunkia ymparoivilla rinteilla ja muualla lahimaastossa. Ruokapoydassa oli siis tarjolla muutakin kuin perunaa ja makkaraa. Testiryhmamme suosikkeja olivat vasta jauhettu vietnamilainen kahvi seka avokadot. Nam! Ei siis ihan niin paskaa...

Hurautettiin parin paivan Dalatin ymparysexcursiolle paikallisten kylahullujen kyydissa. Easy Riderien suosio on pongahtanut pilviin LP:n hehkutuksen ansiosta, eivatka meidan kuskimme tuottaneet pettymysta. Tosin jotain ei niin mairitteleviakin juttuja kuulimme myohemmin matkan varrelta... Kavimme moottoripyoralla porrailyn lomassa tutustumassa mm. silkin tuotantoon, ja tietysti Juhon taytyi myos testata grillattu silkkitoukka makuelamyksena. Miehet...

Reissatessa tapaa mita mielenkiintoisempia ihmisia. Dalatissa tormasimme merimies-Coliniin, joka oli viettamassa puolen vuoden lomaansa keskella Vietnamin vuoristoa. Heppu on britti, joten juttua riitti hoystettyna Monty Python- ja Little Britain-hengessa. Saimme erittain herkullista bbq:ta ala Colin, vinkkeja kaupungin elamasta seka Greenpeacen toiminnasta. Jalkimmainen selittyy silla, etta aija oli aikoinaan tyoskennellyt RainboWarriorin miehistossa.

Melko haikeana jatimme Dalatin taaksemme ja suunnistimme takaisin Ho Chi Minhiin, josta olimme varanneet lennot Singaporeen. Joukolla riutuneella kipusimme Tiger Airin huomaan ja hurautimme Thaimaan lahden yli. Jatkoa tulossa pian...